Kristillinen deitti

Kristillinen deitti – parhaat deittisovellukset 2022

Elämme maailmassa, jossa aina vain useammin esiintyy lyhytkestoisia suhteita, joten voi olla haastavaa löytää samanlaiset arvot omaavaa kumppania itselleen. Yhtenä arvona voi olla esimerkiksi esiaviollisesta seksistä kieltäytyminen.

Kumppaniehdokkaan usko on toisille tärkeä kriteeri kumppanissa, mutta pelkästään tämä ei riitä, vaan pitää olla myös muita yhdistäviä tekijöitä. Kristillistä seuraa voi kuitenkin löytää myös deittisovelluksista, sillä niissä voi helposti räätälöidä omat hakukriteerit. Kun sopiva kristillinen deitti on löytynyt, yhteisiä arvoja voidaan tarkastella joko viestittelyn kautta tai tapaamalla.

Deittisovellukset ovatkin loistava tapa tavata toisia kristilliset arvot omaavia henkilöitä. Onkin helppoa saada selville jo viestittelyn kautta, haluaako tutustua paremmin kyseiseen henkilöön vai ei. Erilaisuus kiehtoo ihmisiä eli on hyväkin olla asioista välillä eri mieltä. Näin riittää puhuttavaa pidempään. Onkin siis hyvä olla valmis sietämään erilaisuutta, mikäli aikoo menestyä deittailumaailmassa.

Uskolla on suuri merkitys

Uskolla on paljon merkitystä, sillä yhteinen arvomaailma herättää arvostusta toista kohtaan. Tärkeimmistä asioista onkin hyvä ajatella melko samalla tavalla. Kristityt sinkut saavat uskosta voimaa tulla johdatetuksi oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Johdatus tuo eteen sopivat kumppaniehdokkaat, joista voi valita itselleen sopivimman. Yhteinen elämäntyyli on erittäin tärkeä tekijä parisuhdetta muodostettaessa.

Kristityt sinkut seuraavat sydäntään

Kristityn sinkun on hyvä selvittää itselleen, mitä haluaa ja seurata sydämensä ääntä, vaikka se olisikin eri suunta kuin mitä järki sanoo. On myös hyvä olla avoin ja pitää mielessä, että on olemassa monenlaisia kristittyjä. Pitää tehdä selväksi, pitääkö kumppaniehdokkaan kuulua samaan kirkkokuntaan vai voiko hän kuulua johonkin toiseen kirkkoon. Lisäksi kannattaa kertoa suoraan, mitä usko itselle merkitsee, kaikki kristityt kun eivät suinkaan allekirjoita samoja arvoja. On syytä olla myös itse aktiivinen, vaikka luottaisikin johdatukseen.

Kotisataman Valo

Valo on Suomen nopeimmin kasvava deittipalvelu, jossa etsitään kumppania tosissaan. Valo-sovellus yhdistää ihmiset, jotka etsivät kristilliset arvot jakavaa elämänkumppania. Valo on kristilliset arvot omaava, mutta ei uskontoihin sitoutunut deittipalvelu. Sovellus on suunniteltu siten, ettei kumppanin valinta olisi yhtä pinnallinen prosessi kuin tavallisissa deittisovelluksissa.

Tämän sovelluksen kautta voi löytää ihmisiä, joilla on sama kristillinen arvomaailma kuin itselläkin. Kristillinen arvomaailma on kuitenkin laaja käsite ja jokainen voi omaan profiiliinsa kristillisestä vakaumuksestaan. Profiilin yhteyteen voi myös kirjoittaa seurakunnan, johon kuuluu.

Kotisataman Valon käyttäjät hakevat kestäviä parisuhteita tarkoituksenaan perustaa perhe. Kertakäyttösuhteita Valon käyttäjät eivät etsi. Palvelu on ensimmäinen suomalainen kristilliset arvot omaavien henkilöiden deittipalvelu. Kotisatamassa on mahdollista selata toisten käyttäjien profiileita.

Pelkästään rekisteröitymällä palveluun ei vielä näe muiden profiileja, vaan tätä ennen pitää suorittaa maksu. Ei siis ole mahdollisuutta tutustua palveluun ilmaiseksi kuten monessa muussa palvelussa. Pääsääntöisesti kuitenkin kristityt sinkut ovat pitäneet palvelusta.

Lue meidän arvostelu Kotisataman Valosta täältä.

E-Kontakti

E-kontakti.fi on sataprosenttisen suomalainen deittisivusto sinkuille, jotka etsivät elämäänsä rakkautta tai vaikka vain uusia ystäviä ja tuttavia. Palveluun rekisteröityminen ja profiilin luominen on maksutonta. Älä ole yksin, tule E-kontaktiin! 85% löytää seuraa kauttamme.

Tässä deittipalvelussa on mahdollista rajata kumppaniehdokkaat esimerkiksi uskonnon perusteella. Tällöin esittelyyn tulevat ainoastaan kristityt sinkut. profiilirajaukseen voi laittaa kriteeriksi sen, että hakusessa on pikasuhteen sijaan avioliittoon johtava kristillinen deitti.

E-Kontaktissa voi rajata kumppaneita vaikkapa sellaisten kriteerien avulla, kuin avioliitto, romanssi, ystävyys, seurustelu, harrastusseuraa tai matkatoveri. Ehdokkaita on siis mahdollista hakea todella monipuolisesti. Palvelua voi kokeilla ensin ilmaiseksi rekisteröitymällä, niin pääsee tutustumaan palvelun toimintaan ja löytämään ehdokkaita.

Happy Pancake

HappyPancake on pohjoismaiden johtavia deittipalveluita ja on jo vuodesta 2007 voittanut useita palkintoja sekä auttanut tuhansia sinkkuja löytämään seuraa. HappyPancake haluaa olla laadukas ja toimiva nettideittailupaikka. Sieltä löytyy kaikki ne toiminnot mitä haluatkin vaikka se on ilmainen.

Myös Happy Pancake palvelussa on mahdollista löytää itselleen kristillistä seuraa. Sopivan kumppanin löytymistä helpottaa ehdokkaiden rajaaminen uskonnon mukaan. Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi evankelisluterilaisuus, katolisuus, ortodoksisuus sekä pelkkä kristillisyys.

Happy Pancake on todella ystävällisen tunnelman omaava palvelu. Palvelussa ei ole juurikaan häiriköintiä, sillä profiileita tarkkaillaan tarkasti ja palvelusta poistetaan välittömästi pahimmat häiriköt. Ei-halutuilta henkilöiltä voi myös välttyä blokkaamalla heidät. Näin välttyy ikäviltä yhteydenotoilta.

Match.com

Match on enemmän kuin vain Match. Rekisteröidy palveluun ja luo itsellesi täydellinen profiili nettideittailua varten, niin voit löytää juuri sen oikean. Siten voit tutustua useampiin profiileihin ja parantaa mahdollisuuksiasi saada yhteydenottoja!

Match palvelussa on runsaasti kristilliset arvot omaavia käyttäjiä rekisteröityneenä, joten sieltä on helppo löytää itselleen sopiva kumppani. Match on kaikille avoin palvelu ja tarjolla onkin monenlaisia vaihtoehtoja kristittyjen sinkkujen deittailuun.

Match palvelun hakukone toimii tekoälyn avulla, joten tämän vuoksi palvelu on tehokas ja helppokäyttöinen. Kun olet kirjautunut sisään, voit rajata hakutuloksia kertomalla haluamasi hakukriteerit, kuten kumppaniehdokkaan uskon ja uskontokunnan, iän, sukupuolen sekä sijainnin.

Matchin avulla on mahdollista rakentaa kestäviä ja pitkäaikaisia suhteita. Vahvana perustana toimii yhteinen usko ja Jumalalle omistautuminen. Lisäksi on hyvä olla muutenkin yhteiset arvot sekä kiinnostuksen kohteet. Monet kristilliset arvot omaavat henkilöt etsivät vakavia ja pitkäaikaisia suhteita, joiden toivotan johtavan avioliittoon.

Mikäli parien treffien jälkeen ei löydy romantiikkaa, voi löytää kuitenkin hyvän ystävän. Palvelua on mahdollista käyttää niin selaimella kuin sovelluksellakin. Näin on enemmän mahdollisuuksia sukeltaa etsimään omaa kristillistä deittiään.

Yhteenveto

Mikä edellä mainituista deittipalveluista on paras? Jokainen näistä vaihtoehdoista on loistava paikka tavata kristittyjä sinkkuja. On vaikeaa sanoa, mikä sopii juuri sinulle, joten kannattaa kokeilla vaikka kaikkia näitä vaihtoehtoja.

Happy Pancake on täysin ilmainen palvelu kun taas Kotisataman Valo ja Match.com ovat maksullisia. E-Kontaktin palvelua voi kokeilla ilmaiseksi, jotta näkee tarjonnan ja tulee sivuston kanssa sinuiksi. Palvelun käytön voi lopettaa, mikäli se ei jostain syystä tunnu sopivalta. Kannattaa kokeilla rohkeasti erilaisia palveluita. Kuka tietää, sopiva kristillinen deitti saattaa löytyä vaikka heti ensimmäisellä haulla.

E-kontakti.fi on sataprosenttisen suomalainen deittisivusto sinkuille, jotka etsivät elämäänsä rakkautta tai vaikka vain uusia ystäviä ja tuttavia. Palveluun rekisteröityminen ja profiilin luominen on maksutonta. Älä ole yksin, tule E-kontaktiin! 85% löytää seuraa kauttamme.

Saatat pitää myös näistä

Valo on Suomen nopeimmin kasvava deittipalvelu, jossa etsitään kumppania tosissaan. Valo-sovellus yhdistää ihmiset, jotka etsivät kristilliset arvot jakavaa elämänkumppania. Valo on kristilliset arvot omaava, mutta ei uskontoihin sitoutunut deittipalvelu. Sovellus on suunniteltu siten, ettei kumppanin valinta olisi yhtä pinnallinen prosessi kuin tavallisissa deittisovelluksissa.