Mistä puhua treffeillä?
- Viimeksi päivitetty: 19.9.2023
Treffit – olivat ne sitten ensimmäiset tai viidennet – saattavat jännittää sen verran, että välillä tuntuu, että kissa on vienyt kielen. Näin voi käydä kenelle tahansa, myös kaikkein sanavalmiimmalle, sosiaaliselle tyypille. Hiljaisuus ei välttämättä johdu ujoudesta, vaan nimenomaan jännityksestä.
Onnistuneiden treffien kannalta voikin olla fiksua miettiä etukäteen teemoja tai aiheita, joista voi puhua kiusallisen hiljaisuuden kolkutellessa ovella. Tässä artikkelissa esittelemme muutamat satavarmat puheenaiheet onnistuneille treffeille. Seuraa näitä ohjeita, eikä sinun tarvitse jäädä hiljaiseksi.
Mitä kysyä treffeillä?
Etenkin ensimmäisten treffien ajatuksena on nimenomaan tutustua toiseen ihmiseen. Jotta treffikumppanista saa muodostettua itselleen kuvan, on tärkeä kysyä juuri oikeanlaisia kysymyksiä.
Perustietojen, kuten iän lisäksi kannattaakin kysellä ensiksi henkilöstä itsestään. Mitä treffikumppani tekee elämässään – onko hän töissä vai koulussa? Mistä päin treffikumppani on kotoisin? Onko hänellä kenties lemmikkejä – tai tahtoisiko hän tulevaisuudessa sellaisen?
Jotta treffit eivät muodostuisi työhaastatteluksi, suosittelemme kyselemään myös niin sanottuja pehmeämpiä kysymyksiä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kysymykset lempimusiikista tai lempiruuista. Myös kysymykset, jotka herättävät pidempää keskustelua toimivat: minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia treffikumppanillasi on tai minkälaisena hän kuvailisi ns. unelmaelämänsä?
Treffeillä ei kuitenkaan kannata mennä liian tuttavalliseksi ja alkaa puhumaan esimerkiksi seksileluista tai vastaavista, vaikka itse olisikin juuri tilannut mielenkiintoisen paketin Lovebuddy.fi -sivun suositusten mukaan. Nämä puheenaiheet kannattaa suosiolla jättää myöhemmäksi, kun on tutustunut toiseen ja ehkä läheisyyttäkin on jo ollut deittien välillä.
Mitä kysyä naiselta tai tytöltä treffeillä?
Lähtökohtaisesti samat kysymykset ja teemat toimivat niin naisiin kuin miehiin. On kuitenkin olemassa kysymyksiä ja teemoja, jotka toimivat naisiin paremmin kuin miehiin.
Hyvänä kysymyksenä naiselle kuin naiselle toimii kysymys, jossa pyydät häntä kertomaan kolme umpimähkäistä seikkaa hänestä itsestään. Myös joko-tai kysymykset toimivat usein, sillä nainen pääsee kertomaan itsestään ja ajatusmaailmastaan. Voit koota 5-10 joko-tai kysymyslistan valmiiksi. Listalla voi olla esimerkiksi seuraavia: lähtisitkö joko kaupunki- vai rantalomalle? Juotko kahvia vai teetä? Entä puna- vai valkoviiniä? Nämä lyhyet kysymykset rentouttavat tilannetta ja saat arvokasta knoppitietoa treffikumppanistasi.
Lisäksi naisille ovat läheiset ystävät erittäin tärkeitä. Pystyt osoittamaan kiinnostuksesi naiseen ja hänen ystäviinsä kysymällä, että ketkä hänen ystävistään ovat kaikista läheisimpiä ja miksi.
Mitä keskustelun aiheita kannattaa välttää ensimmäisillä treffeillä?
Perinteisesti on ajateltu, että ensimmäisillä treffeillä ei missään nimessä kannata puhua uskonnosta, politiikasta, ex-kumppaneista tai ylipäätänsä muista deittikumppaneista, joita olet deittipalveluiden kautta löytänyt. Tämä vanha neuvo pätee yhä.
Totta kai, mikäli olet itse esimerkiksi mukana kunnallispolitiikassa ja olet tavannut treffikumppanisi sitä kautta, voi politiikkaa sivuta keskusteluissa. Muutoin neuvomme jättämään nämä kolme teemaa myöhempiä keskusteluita varten. Mahdollisista ex-kumppaneista ei kannata ehkä puhua deittailuvaiheessa muutenkaan, vaan ne keskustelut voi käydä, mikäli treffikumppanin kanssa rakentuu parisuhde.
Hyviä keskustelun aloituksia?
Tärkeintä treffeillä on päästä luomaan yhteys treffikumppaniin. Hyviä keskustelun avaajia ja yhteydenluomiseen sopivia tapoja ovat pohdiskelevat kysymykset. Tällaisten teemojen kautta pääset sekä kuulemaan treffikumppanisi ajatuksia, että ymmärtämään hänen syvällisempää sielunmaisemaa.
Esimerkki hyvästä ja pohdiskelevasta keskustelun aloituksesta voi olla matkailu. Voit kysyä treffikumppaniltasi, että, jos hän saisi nyt heti lähteä lentokoneella minne tahansa päin maailmaa, minne se olisi ja miksi? Toinen toimiva aloitus voi olla pyytää treffikumppania kertomaan, minkälainen olisi hänen unelmaviikonloppunsa tai -kesälomansa.
Muista aina valmistella myös omat vastauksesi näihin aloituksiin, ettei kiusallinen hiljaisuus satu omalle kohdallesi.
Lista hyvistä puheenaiheista
- Edellisissä kohdissa mainittujen teemojen ja kysymysten lisäksi hyviä puheenaiheita treffeillä ovat muun muassa:
- Kerro lapsuudestasi
- Kerro perheestäsi
- Kerro harrastuksistasi ja vapaa-ajan viettotavoistasi
- Kerro parhaasta kokemuksestasi elämässäsi
- Kerro jännittävimmästä kokemustasi elämässäsi
- Missä näet itsesi 5 vuoden päästä / kerro haaveistasi
- Lempielokuvat/TV-sarjat/kirjat
- Lempiruoka ja ruokailumieltymykset / kokkaus ja lempiravintolat
Näillä ohjeilla haluamme toivottaa jokaiselle lukijalle keskusteluntäyteisiä treffielämyksiä!
Saatat pitää myös näistä